Vuoden 2021 yhteenveto.

Niin se alkaisi tämäkin vuosi olla taputeltu ja pienen yhteenvedon aika, kuten muinakin vuosina olen tehnyt. Viime yönä, kun en saanut unta selailin vanhoja päivityksiä ja huomasin, että vuodet 2019-2021 ovat olleet aika raskaita henkisesti. Tämä vuosihan  alkoi koronarajoituksilla ja niin se alkaa vuosi 2022. Meidän elämään ei nuo rajoitukset sinällään niin paljoa vaikuta, mutta pienesti kyllä, itseeni on ehkä eniten vaikuttanut siinä mielessä, että ahdistun paljon helpommin vieraiden ihmisten läsnä ollessa kuin ennen, uskon tämän johtuvan täysin siitä, että niitä kontakteja ja menemisiä on rajoitettu. Niin ja olisi esim. kiva käydä vaikka ravintolassa syömässä ilman kelloon katsomista. Onneksi ehdimme kuitenkin miun synttäreillä käydä nauttimassa ravintolaillallisen ja mie pääsin myös laulamaan karaoke, joka on miulle ollu tärkeä osa elämää.

Suoraan sanottuna miun kevät meni jonkinlaisessa sumussa ja alkuvuodesta muistissa on Adan käden murtuminen, Eelillä alkanut pitkittynyt yskä, häne ensimmäinen vatsatauti sekä oma henkinen jaksaminen, joka oli kortilla, kävin huhtikuuhun asti MT-puolen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa, mutta sen jälkeen en kokenut sille enää tarvetta. Henkinen jaksaminen oli kortilla, koska opinnot olivat kaikki etänä ja tein niitä kotoa käsin, kaikki tapahtui siis kotona. Perjantait oli parasta, kun pääsin pois töihin Hertzille, jossa sittemmin lopetin syksyllä, koska sain koulunkäynninohjaajan määräaikaisen työn, joka jatkuu aina 5.6.2022 asti. Kirjoittelinkin tästä työstä aiemmin ja kirjoituksen voi käydä lukemassa täältä, jos haluaa.🙂

Huhtikuussa meillä piti myös olla kaasojen ja bestamanien kanssa mökki viikonloppu meidän mökillä, mutta sattuneesta syystä se peruuntui. Saimme kuitenkin viettää Nikon kanssa parisuhde viikonlopun, joka tuli tarpeeseen. 🙂 Toukokuussa päättyi myös Adan päiväkotitaival tai no eskari Pontuksen päiväkodissa, jossa hän ehti olla kolme vuotta. Kevätjuhlia ei tietenkään ollut, mutta onneksi sain kuitenkin kuvan Adasta todistuksen ja ruusun kera. Siitä alkoikin koulun odotus. Ada oli kyllä kesäkuussa vielä muutaman päivän päiväkodissa, koska minäkin olin sen kuukauden töissä. Meidän eli miun ja Nikon yhteisesti työskentelystä voi lukea täältä, jos haluaa.

Kesällä alkoi miunkin henkinen vointi jo selkeesti parantua, kun pääsi pois kotoa säännöllisesti. Heinäkuussa lomailimme koko perheen voimin, kävimme mm. Rukalla, sekä vietimme isäni sekä hänen kaksoisveljen 60- vuotis synttäreitä Hämeenlinnassa. Oli ihanaa vaihtaa välillä maisemaa.

Elokuussa alkoikin meidän perheessä uusi ajanjakso, kun se Adan koulu alkoi. Koulu on samassa rakennuksessa, kun päiväkotikin oli, joten tavallaan tuttu paikka. Koulunalkua varjosti kuitenkin Adan pitkittynyt yskä, johon saimme astmalääkkeet kokeiluun ja olemme tehneet myös Pef-puhalluksia ja tammikuussa olisi vuorossa rasitustestit lastenosastolla sairaalassa. Samaan aikaan oma henkinen hyvinvointi lähti laskemaan, kun tiesin opintojen olevan edelleen etänä ja kaikki tapahtui taas kotona. 

Syyskuussa polkaistiin kunnolla käyntiin hääsuunnittelut, kun pääsimme vihdoin toteuttamaan kaasojen ja bestmanien kanssa suunnittelu viikonlopun Holiday Club Saimaalla, jossa häätkin sitten tulee olemaan ensi elokuussa. Lokakuu alussa mie sain töitä Joutsenon koulusta koulunkäynninohjaajana, siitäkin kirjoittelin aiemmin. Kirjoitus löytyy tästä. Töiden aloitus oli miun pääkopan sekä ehkä myös parisuhteen pelastus. Olin ollut todella kiukkuinen ja ahdistunut, kun kaikki tapahtui vain kotona, toki heinäkuussa monen vuoden tauon jälkeen aloittamani saliharrastus toi vaihtelua kodin seiniin.

Lokakuussa sain myös hieman ikäviä uutisia vasemman polveni suhteen, kun kuvauksissa sieltä löytyi suurentunut plica eli nivelpoimu, kuulemma tyypillinen oire salibandy pelaajilla. Fyssarin kanssa ollaan sitä yritetty kuntouttaa, mutta nyt on melkeimpä kaikki tehty, mitä hänen kanssaan voi tehdä ja tammikuussa ortopedin luo Pohjola Sairaalaan. Täytyy sanoa, että onneks on vakuutukset, koska muutoin olis tää vuosi tullut aika kalliiksi noiden omien sekä lasten lääkärissä käyntien kanssa. Marraskuu menikin aika vauhdilla, sinnekkin saatiin pieni maisemanvaihdos, kun oltiin pidennetty viikonloppu Rukalla. Miulla oli hiihtokoulun koulutuspäivät ja päätettiin lähteä koko perhe reissuun, kun saattui isänpäivä osumaan sille viikonlopulle.

Joulukuussa oli enemmän ja vähemmän juhlia, ei mitään villiä menoa, mutta perheen kesken. Niistäkin kirjoittelin aiemmin, jos kiinnostusta on, niin voit lukea täältä. Pääsinhän mie joulukuun 2. päivä myös käymään ekaa kertaa Kouvolassa ihan kampuksella lähipäivällä, mutta sitä iloa ei sen pidempään kestä, koska tammikuussa jälleen etänä opiskellaan. 😀

Joulu se miulle vuoden kohokohta...Jouluaatto vietettiin kotona Nikon vanhempien ja Nikon siskon perheen kanssa. Joulupäivänä puolestaan olimme Nikon vanhemmilla ja Tapaninpäiväksi menimme Lahteen miun vanhemmille. Jouluaatto-iltana tosin miulla purkautu joulustressi itkuna ja pinenenä kiukkuna ja yöllä uudestaan itkettiin, kun Eeli heräs eikä oikein suostunut nukkumaan. Tiedän, ettei Joulu ole niin sanottu oikea aika purkautua, mutta ei sille itkulle oikein voinut mitään. Osasyy oli myös se, että tuli tietynlainen ikävä omia vanhempia, kun tämä oli miun elämässä 3. joulu, kun en aattoa heidän kanssaan ollut. Mutta siitäkin selvittiin. 🙂 

Voin siis sanoa tai myöntää täysin rehellisesti etten ole ollut se paras versio itsestäni etenkään parisuhteessa, olin töiden alkuun asti iltaisin poissaoleva eli paikalla, mutten läsnä. Tuijotin vain puhelimen näyttöä tekemättä mitään järkevää sillä, mutta se oli miun keino paeta ja poistua tästä maailmasta siihen asti, kunnes meni nukkumaan. Tähän on onneksi tullut muutos töiden alettua ja aion näihin asioihin kiinnittää myös huomiota ensi vuonna. Minun on onneksi nykyään helpompi laskea Niko lähelle ja mennä itse hänen lähelle. Tähän tosin on vaikuttanut myös se, että saimme Nikon siskolta etukäteis joululahjaksi joulukalenterin, jossa oli kahdenlaisia tehtäviä, keskusteluun liittyviä ja toisen koskemiseen liittyviä. Olen tästä lahjasta äärimmäisen kiitollinen ja olen tämän myös Nikon siskolle kertonut. Lisäksi kiukun tullen se laantuu nopeammin eikä kestä kauaa(päiviä). Tosin edelleen, jos loukataan kunnolla, niin ne asiat on mielessä pidempään. Edelleen olen yhtä äkkipikainen kuin ennenkin, mutta se on luoteenpiirre, jolle mie en oikein mahda mitään. Itseppä olet Niko miut valinnut kumppaniksesi. 🤪  Niin ja kun on kaks temperamentista ihmistä yhdessä, niin niitä konflikteja syntyy, mutta kyllä ne myös sovitaan. Olen myös lapsille tämän yrittänyt opettaa, että riidat kuuluu elämään, sovinto on tärkein.

Mie myös yksi ilta Nikolle totesin, että ”Kyllä tässä on nää kaks koronavuotta menty aika-ajoin niin perse edellä puuhun, kun olla voi. Miks meillä on niin vaikeeta ollu?” Niko siihen ”no kyllä sitä on varmasti ollu muillakin pariskunnilla ja perheillä vaikeeta, mutta sitä ei vain näytetä.” Näinhä se varmaan on, miks esim. somessa niitä ikäviä asioita tuotais esiin. Tosin itse olen sitä mieltä, että miksi niitä ei voisi tuoda esiin? Eihän tää elämä kuitenka mitään ruusuilla tanssimista ole. :D Tapanina juttelin myös äitini kanssa ruuhkavuosista, joita meidä perheessä eleteään kyllä täysin. Hää sano ”vaikka ne ruuhkavuoden oli rankkoja, niin kyllä ne oli kuitenkin sitä parasta-aikaakin, etenkin se arki.” Naurahdin ja totesin. ”niin aika kultaa muistot.” Eli ehkä näitä sitten vanhemmiten muistellaan hymyssä suin tai esim .sitä tappelua, että laitetaanko ulos ulkovaatteet päälle vai ei. :D Parisuhteen haasteiden lisäksi meille on siis joulukuussa muuttanut uhma ja mielensäpahoittaja samassa paketissa, lisäksi löytyy esiteini. Mutta eiköhän tästäkin vaiheesta selvitä yhdessä ja yhteenhiileen puhaltaen entistä vahvempana.

Kaiken kaikkiaan tämäkin vuosi on ollut haastava, tosin helpompi henkisesti kuin kaksi edellistä vuotta, mutta siitä jälleen selvittiin YHDESSÄ ja ystävien sekä meidän(miun ja Nikon) perheiden avulla. Kyllähän ne vaikeudet kasvattaa ja muokkaa parisuhdettakin vahvemmaksi tai näin mie ainakin uskon.🙂

Kiitos siis rakas, että olet jaksanut minua ja vaikka riita tilanteissa tuntuu, että mie vaihdan tuon toiseen, kun en jaksa, niin en mie kyllä kuitenkaan vaihtais. Ja täytyy sanoa, että on tässä käyty tän pian 4 vuoden aikana sellaisissa syvissä vesissä, että aika paljon saa tulla eteen, että oikeasti eri teille lähdetään, joten hyvillä mielin voidaan elokuussa sanoa toisillemme tahdon. ❤ Kiitos myös rakkaat ystävät, että olette jaksaneet olla siinä, vaikka kaikkia ei ole ollut mahdollista niin paljoa nähdä, niin olette mielessä. Ei pidä myöskään unohtaa miun tai Nikon vanhempia, joiden avulla on ollut mahdollista tänäkin vuonna viettää kahden keskistäaikaa tai aikuisten aikaa ystävien kanssa. Niistä hetkistä saa niin paljon voimaa ja jaksamista arkeen!

Mie odotan kovasti jo vuotta 2022, koska meitä odottaa silloin paljon tärkeitä ja ihania asioita, kuten kolme keikkaa(Sunrise Avenue, Apulanta ja Antti Tuisku), jotka siirtyivät tältä vuodelta ja elokuussa on meidän vuoro sanoa tahdon. Haluan uskoa, että nuo kaikki toteutuvat.  Myö otetaan poikkeuksellisesti vuosi vastaan kotona miun ystävän perheen kanssa, se pari vuotta kestänyt ”perinne” katkesi valitettavasti erinäisistä syistä johtuen.

Parempaa ensi vuotta ihan jokaiselle, jotka tämän lukevat!❤🙂