Tämän päivän lasten käytös huolettaa

Tällä kertaa aihe ei pelkästään liity minuun tai meidän perheeseen, vaan vähän myös yleisesti lasten käytökseen toisia kohtaan. Miusta tää aihe on sellainen, josta pitäisi puhua avoimesti ja miettiä, mitä asioille voisi tehdä. Aihe valikoitui siitä syystä, että koulun alettua olen selvitellyt muutamaa tyttömme kaveri"suhde" asiaa. Syy, miksi mie puutun tai haluan jututtaa myös niitä toisia osapuolia on, että en ole vain oman lapseni puheiden varassa, vaan minulle on myös tärkeää kuulla sen toisen osapuolen näkemys asiaan. Useimmiten keskustelut ovat kyllä päättyneet yhteisymmärrykseen.

Viimeksi tänään olimme tuossa tyttömme koululla pihatapahtumassa ja siellä sitten hänen kaksi kaveria tai kaverina pitämää tyttöä tulivat myös sinne. Tyttömme tapansa mukaan iloisesti meni tervehtimään heitä, mutta nämä päättivät juosta karkuun. Näin kuinka pahalta se tuntui omasta lapsestani. Tunnen toisen tytöistä myös muuten. Hämmennyin tuosta toiminnasta, koska en ollut aiemmin tuollasta nähnyt häneltä. Jututin häntä ja kysyin "miltä siusta tuntuisi, jos sie menisit jonkun kaverisi/ystäväsi luokse ja hää juokisis karkuun?" Sain vastauksesksi olkien kohauttelua ja "en tiedä." Mie sitten itse siihen totesin "ei varmaan tuntuisi kivalta." En saanut enää vastausta. Tyttömme halasi tätä oletettua ystäväänsä, kuten muinakin kertoina, kun ovat leikkineet, mutta vastakaikua ei tällä kertaa tullut. Tämän jälkeen oletetty ystävä/kaveri poistui paikalta. Ja jäin miettimään asiaa, mistä nyt kiikastaa. 

Itse, kun olen kiusaamista kokenut lapsuudessa ja nuoruudessa tällainen käytös saa karvat nousemaan pystyyn ja saa miut puolustamaan omaa lastani.  Vaikka tyttömme on hyvin tempperamenttinen lapsi ja omaa vahvan tahdon, niin kaveriasioissa hän on ujo, eikä välttämättä uskalla mennä kysymään "Saanko tulla mukaan leikkiin." Vaan hän vetäytyy pois. 

Tyttömme on myös omien puheiden mukaan koulussa kokenut välillä jäävän leikkien ulkopuolelle välitunnilla. Olen kehottanut häntä menemään rohkeasti sanomaan opettajalle tai jollekulle aikuiselle onneksi on sanonutkin ja hänen kertoman mukaan asiaan on puututtu. Tyttöllämme on kyllä yksi paras ystävä ollut päiväkodista asti, jonka kanssa leikkii ja touhuaa myös vapaa-ajalla, kiitos hänen äidilleen, että on pitänyt miun kanssa heidän ystävyyttään yllä. Myökin ollaan siinä samalla ystävystytty. En siis ole huolissani, että tyttömme jäisi täysin yksin, mutta minusta on myös tärkeää leikkiä ja touhuta myös muidenkin kanssa. Yleensähän koulun alettua se kaveripiiri laajenee ja hyvä niin. Olen kyllä tytöllemme myös sanonut, että yksikin hyvä ystävä riittää, että laatu korvaa määrän. ❤  

Tuossa alussa kirjoitin, että olen selvitellyt näitä kaverisuhteita, niin tuossa taannoin sattui tapaus, että tyttömme soitti, että pääseekö henkilölle X leikkimään, silloin ei sopinut, kun meillä oli jotain muuta menoa. Tämä henkilö X sitten vissiin vähän pahoitti mielensä ja koulussa "omi" tyttömme parhaan ystävän itselleen toviksi ja meidän neiti jätettiin ulkopuolelle. Miun oli pakko puuttua tilanteeseen, kun se toistui useana päivänä ja jututin X:ää ja Y:tä juuri siitä, miltä heistä tuntuisi ulkopuolelle jääminen. Molemmat sanoivat, että tuntuisi inhottavalta. :) Sanoin myös, että ei A.ta tarvitse jättää sen vuoksi leikeistä tai ulkopuolelle, jos mie en anna lupaa syystä tai toisesta kylään mennä. Oli tästä ulkopuolella jättämisestä keskusteltu myös koulussa, mikä on todella hyvä asia. Tosin tässä on sittemmen ilmennyt myös muita ei niin hyviä asioita X.stä, jotka jätän tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Asioista on myös yritetty keskustella X:n äidin kanssa, koska ovat jokseenkin huolestuttavia, mutta hän ei ole ollut kovinkaan keskustelu haluinen.

Töissä olen myös nähnyt vastaavia tilanteita ja miusta on myös hienoa, että siellä on asioihin puututtu herkällä kädellä. Puhuttu paljon siitä, ettei ketään jätetä ulkopuolelle. Siellä on esim sääntö, jos näkee jonkun istuvan ruokalassa yksin, niin siihen menee joku hänen kanssaan istumaan. Lasten käytös myös aikuisia kohtaan on yllättänyt tai välillä tuntuu ettei vanhempia kunnioiteta samalla tavalla kuin ennen. 

Tänään viestittelin myös hyvän ystäväni ja oikeastaan henkilön Y:n äidin kanssa tuosta nyky lasten "julmuudesta". Siitä sain kimmokkeen kirjoittaa tästä. Pohdimme, että miksi nykyään lapset ovat niin inhottavia toisiaan kohtaan. Kyllähän se valitettavasti niin on, että kotoa ne käytöstavat opitaan. Toki joillakin lapsilla voi olla muitakin syitä, esim. eivät tee tietoisesti asioita tai eivät ymmärrä, miltä toisesta asia voi tuntua. Tai on haasteita muutenkin omien tunteiden tai niiden säätelyn kanssa tai on muutoin pahaolla, mutta ei osaa purkaa sitä oikealla tavalla. Kannustakin kaikkia vanhempia puhumaan lasten kanssa kiusaamisesta ja siitä, miltä itsestä tuntuisi, jos joutuisi ulkopuoliseksi. Tällä kirjoituksella en hae sitä, että kaikkien kaveri täytyy olla, mutta silti toisia pitäisi kohdella niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan. Kaikkea kasvatustyötä ei voi jättää koulujen varaan. Olen kiitollinen siitä, että nykyään kouluissa myös näistä puhutaan enemmän toisin oli ennen. 

Lapsilla on oikeus turvalliseen ja välittävän kasvuympäristöön. Lauantaihanan vietetäänkin lapsen oikeuksien päivää. Tästä pienestä avautumisesta huolimatta, mukavaa loppu viikkoa kaikilel niille, jotka tätä lukevat. 🙂