Tuo ihana kamala Some eli sosiaalinenmedia.

Päätin ottaa aiheeksi tähän sosiaalisenmedian ja sen luomat paineet. Olen itse käyttänyt facebookkia vuodesta 2008 lähtien, vaikka alkuun olin, että en varmasti sinne liity. Sittemmin miut ylipuhuttiin. Sitä ennen olin ollut myös Irc-Galleriassa ja ii2, mutta en kyllä muista, että meno olisi ollut sellaista, mitä se nykypäivänä on. Facebookin suosio laantui ja tuli instagram, jonne en ensimmäisten joukossa rynnännyt, vaan vuonna 2015 pikkusiskoni opasti sen käytössä. Alkuun kuitenkin käytin enempi facebookkia, tänä päivänä sekin on muuttunut. Facebookissa lähinnä surffailen erilaisilla kirppissivuilla ja jaan blogi-linkin, mikäli olen uuden kirjoituksen tehnyt. Toki vaihtelen profiilikuvaa ja toivon saavani mahdollisimman monta tykkäystä...siitä päästänkin pääaiheeseeni eli tykkäyksiin liketyksiin, mitä ne nyt sitten ovatkaan.

Silloin alkuun en ajatellut, että kuinka monta tykkäystä jokin kirjoitukseni tai kuvani oli saanut, mutta nyt vanhemmiten se on muuttunut ja sillä on merkitystä. On sinällään hassua, kun luulisi, että nuorempana niillä olisi ollut enempi merkitystä ja hakenut hyväksyntää. Ehkä en vaan silloin osannut käsitellä asioita niinkuin nyt eli omaa huonoa itseluottamustani tai en tajunnut kuinka huono se on. Olin vain aina tyytynyt siihen, mitä sain ja mitä oli, nykyään osaan vaatia ja vaadinkin sitä, että minua kunnioitetaan ja kohdellaan hyvin. Sama oli instagramissa aluksi en välittänyt saiko kuvani tykkäyksiä, tänä päivänä välitän. Mie käytän todella harvoin mitään filttereitä kuvissa, mutta tottakai valitsen sellaiset kuvat, joilla uskon saavani mahdollisimman monta tykkäystä. Mie myös tykkään kirjoittaa kuvaan tekstejä, joissa avaan omia fiiliksiäni, sitähän en tiedä kuinka moni ne lukee alusta loppuun. :D Itsestäni on myös kiva lukea kuvatekstejä ja mitä syvällisempiä sen parempi. :)

Kun instagramiin laitan kuvan odotan yleensä tietyiltä ihmisiltä, että huomaavat kuvan ja painavat sydäntä, usein olen jotunut pettymään, kun en niiltä sitä sydäntä saa. Siitä on alkanut ajatus "nonni tuo ei enää tykkää minusta, mitä väärää ole nyt tehnyt, onko tää kuva ruma jne jne." Valitan tästä myös miehelleni, jolle some ei ole niin tärkeä kuin minulle. Tai minulle se on jonkinlainen paikka saada hyväksyntää itselleni ja nostattaa itseluottamusta, kun se on kotona vähän jäänyt ja mieskin on sen myöntänyt. Luvannut kyllä parantaa tapojaan...Välillä se itseluottamuksen nostattaminen onnistuu ja välillä ei. Sitten ne instastoryt, tottakai olisi kiva saada niihinkin reaktioita, joita tulee harvoin. Yleensä jos niitä tulee, niin samoilta ihmisiltä, mikä on kiva juttu. Minulla on instagramissa 253 seuraajaa ja koskaan en ole saanut kuviini yli 100 tykkäystä, ennätys taitaa olla vähän yli 50, jos en ihan väärin muista. Facebookissa eniten tykkäyksiä sai minun ja mieheni julkaisu lapsemme ensimmäisestä ultrakuvasta yli 130, siinä oli molempien kaverit mukana. Sitten toiseksi eniten taisi kerätä kihlausjulkaisu. Minä myös harvemmin jaan instgramiin laittamani kuvat facebookkiin, etenkin jos niissä olen vain minä tai julkaisu koskee vain minua. Tähän ei ole mitään selkeää syytä, miksi näin teen. 

Välillä olen miettinyt, että poistasin molemmat tilit, mutta vielä en ole sitä tehnyt ja onhan siellä nyt kiva seurata etenki instagramin puolella muita. Minun julkaisutahtini on välillä tiuhempaa ja välillä ei niin tiuhaa, yleensä ne itselle tärkeät jutut tulee myös someen jaettua, koska miksipä ei? 

Se miksi olen miettinyt tilien poistoa on se, että vertaan helposti itseäni muihin. Olen tästä onneksi hieman päässyt eroon, mutta en täysin. Miulle jotkut ystävät sanovat, että olen vahva, eivätkä ole ajatteleet pinnan alla piilevän huonon itseluottamuksen. Vahvaksi siksi, kun uskallan tuoda asioita suoraan esille ja olen selvinnyt niin monista asioista. Myös se mennisyys on yksi syy, miksä itseluottamus on huono, mutta senkin asian eteen teen töitä.  Ja joo varmasti saatan jollain tasolla ollakin vahva, mutta tuolla alla on se hieman arka, epävarma Lilli. 

Nyt, kun on käsitelty facebook ja instagram...siirrytäämpä whatsappiin. Se on itselle eniten käytetty viestintä appi. Ai jestas, jos laitan johonkin ryhmään viestiä tai jonkun kuvan, johon en saa mitään kommenttia, vaikka näen että se miun viesti on luettu/katsottu. Siitä alkaa samantien se itsensä sättiminen "mitä tein väärin, mitä sanoin väärin, nonni miusta ei tykätä." Toki miulla on ystäviä, jotka ei välttämättä muista vastata, heille sit saatan laittaa muutaman päivän päästä uudelleen saman viestin.

Toinen mikä saa näkemään miut punaista, että miun viestiin vastataan "ok". Mie koen OK vastauksen tylynä, enkä käytä sitä itse kuin niissä tilanteissa, että joku on laittanut miulle jonkun viestin, joka saa vähän ärsyyntymään. Esim miehelle suuttuessa saatan johonkin viestiin vastata "ok" ja silloin hää kyllä tietää, ettei nyt oo kaikki hyvin. Sitten varmaan joku miettii, mitä sitten vastaan, jos kuittaan jonkun viestin. Niin "joo, okei, oke, selvä, joops ja joku kiva emoji. :) 

Usein myös mietin, että mitä tuo some tekee itseä nuoremmille, kun se aiheuttaa tällasselle päälle 3-kymppisellekkin tuollaisia ajatuksia. Toivonkin, että vanhemmat juttelevat lastensa kanssa somen käytöstä, kun sen aika koittaa. 

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. :)