Viime aikaisia fiiliksiä ja muutoksia

Taas se aika vaan meni ja blogin kirjoittaminen jäi takaa-alalle. Päätin tätä aloittaessa etten ota streissä tekstien kirjoittamisesta eli kirjoitan, kun on aikaa. Tosiaan se parisen viikkoa on kulunut edellisestä tekstistä ja siinäkin ajassa on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista.

Sain polkuopinnot hyvillä arvosanoilla päätökseen ja sen myötä aukesi tutkintopaikka Yhteisöpedagogin opinnoille, hitto mikä fiilis siitä. Oon kyllä ylpee itsestäni, että jaksoin saattaa ekan vuoden opinnot hyvällä drivellä loppuun asti. Koulupaikan varmistumisen jälkeen laukes ilmeisesti stressi, kun alko flunssa tai joku sellanen. Kävin kornatestissä, joka oli onneksi negatiivinen. :)

Toukokuun viimosen viikon ehdin vähän lomailla eli siis hoitaa juoksevia rästiin jääneitä asioita ennen kuin työt alkoi kokoaikaisesti 1.6. Kesäkuun työskentelen Lappeenrannan Hertzillä, jossa olen syyskuusta asti tehnyt perjantaisin töitä. :) Työskentelemme avopuolisoni kanssa pääsääntöisesti kaksin, kun firman omistaja lomailee. Monet onki kyselly, miten pystyn työskentelemään oman puolisoni kanssa, johon olen vastannut ettei ole ongelmaa. Tarkoitus tehdä tästä yhdessä työskentelystä oma teksti alkavalla viikolla. 

Tosiaan kesätyöt alkoi 1.6 ja ei hitto, miten siistii on päästä tekemään töitä muualle kuin kotiin. On paljon helpompaa erottaa työ ja vapaa-aika siten. 

4.6 päättyi myös esikoisen eskari ja voi sitä päivää, kun oli tunteet pinnassa tällä äidillä. Päiväkotia on vielä tässä kesäkuussa muutamana päivänä ja syksyllä kutsuukin koulu. Esikoinen pääs eskarin päätteksi viikoksi mummin ja papan kanssa mökille lomailemaan ja oli kyllä ansainnut sen ahkeran eskari vuoden jälkeen. 

Viikonloppuna (11-13.6) kävimme muun perheen voimin hakemassa hänet mökiltä ja vietimme samalla mökki viikonlopun siellä miun vanhempieni kanssa. Uitiin saunottiin, syötiin hyvin ja käytiin paljon keskusteluita, jotkut puhdistivat ilmaa. 

Tänään sunnuntaina kotiduttiin ja tässä illalla jännitettiin kunnallisvaalien tuloksia. Liike Nyt:lle ei paikkaa Lappeenrannan valtuustoon auennut, mutta meidän ehdokas porukka teki hyvää työtä lähes nollabudjetilla. Jokainen ehdokas sai ääniä ja oma äänisaaliini oli 51 ääntä, siis VIISIKYMMENTÄYKSI...olen positiivisesti yllättynyt siitä määrästä. Olen todella kiitollinen jokaiselle äänestäjälle. Näin ensikertalaisena ehdokkaana ja lähes olemattomalla vaalikampanjalla ajattelin saavani ehkä muutaman äänen. 🤭 Tästä on hyvä jatkaa ja mahdollisesti olla ehdolla uudestaan seuraavissa kunnallisvaaleissa, aika näyttää. Nyt on kuitenkin aika sulkea kone ja painua nukkumaan, sillä huomenna arki jatkuu. Arki tulee olemaan juhannukseen asti aika hektistä kaikkine tyttären sekä miehen jalkkisharkkojen ja pelien kanssa. 😀 Muutoksia tulee myös aamuihin, kun miun vastuulla on molempien lasten aamutoimet ja päiväkotiin viennit, onneks ovat samassa päiväkodissa. Mutta nyt Hyvää yötä ja yritän seuraavan tekstin rustailla pian.