Alkuvuoden kuvia.

Hektinen alkuvuosi 2021

Nyt on taas pidempi tauko, kun olen tänne kirjoitellut. Mutta nyt on tai pitäisi olla aikaa, kun talvityöt ovat päättyneet. Miun talvityöt on siis hiihdon(alppi) opettajana Messilässä ja tällä kaudella ensi kertaa myös Myllymäessä Joutsenossa. Messilässä olen hiihtokoululla ollut helmikuusta 2012 lähtien. Tosiaan kuljen sitten täältä Lappeenrannasta Messilään ja samalla yleensä vieraillaan sitten miun vanhempien luona Lahdessa. 

Tammikuussa alkoi miulla taas nämä talvityöt, sen lisäksi pyöri ja pyörii edelleen vielä syksyllä 2020 alkaneet Yhteisöpedogin opinnot XAMK:ssa, nämä opinnot ovat monimuotoja eli lähipäiviä tai näin korona-aikaan teams päiviä on pari kertaa kuukaudessa eli itsenäistä opiskelua suurimmalta osin. Tämä itsenäinen opiskelu sopii miulle hyvin, sillä saa itse aikatauluttaa, milloin tekee mitäkin. Mutta näin ruuhkavuosia eläessä saattaa ne aikataulutkin aika-ajoin pettää, siinä onkin ollut ihelläni opeteltavaa, ettei maailma kaadu, jos aikatuluihin tulee muutosta, kun tehtävät on kuitenkin tullut tehtyä. 

Talvitöiden ja opiskeluiden lisäksi on nämä perjantai työt Hetzillä+ perhe-elämä kahden pienen(6 ja 2 vuotiaan) lapsen kanssa, voin kertoa ettei ole tekemisen puute tullut ja on sitä kaivannut sellaisia päiviä, kun olisi vaan saanut olla, itseasiassa sellainenkin päivä tässä sattui tulemaan, koska sairastuin.

Mutta palataampa tammikuuhun 2021, jolloin alkoi tapahtua. Tammikuun alussa kävin tekemässä ensimmäiset hiihdonopetus työt Messilässä sekä alkoi pyöriä Myllymäen ryhmät. Puolivälissä tammikuuta (16.1) esikoiseni ollessaan isällään, tuli ilmoitus, että  että tyttö on laskenut stigalla päin puuta, käsi jäänyt ratin ja puun väliin. Säikähdin aika perhanasti ja kyselin tietenkin, että olivathan käyneet lääkärissä, no eivät olleet, koska tyttö ei ollut valitellut kipuaan. Kehotin kuitenkin menemään näytille, ettei vain ole mitään mennyt rikki. Sunnuntaina 17.1 olivat käyneet Imatran Honkaharjussa näytillä, jossa lääkäri ei nähnyt tarpeelliseksi laittaa tyttö röntgenkuvauksiin, koska oli illalla tulossa kuitenkin kotiin ja pitäisi kuitenkin Lappeenrantaan lähteä keskussairaalaan kuvattavaksi...olin vaan että "Anteeks mitä", kun kuulin lääkärin perustelun. Tytön isä asuu siis Imatralla ja kuulutaan samaan sairaanhoitopiiriin. No Ada kotiutu ja näin heti ettei käsi todellakaan ollut kunnossa eikä tyttö ollut oma itsensä, menimme mieheni vanhempien luokse tapamme mukaan sunnuntai päivälliselle, jossa muutkin huomasin Adan erilaisen olemuksen ja käden olevan aivan turvoksissa. Päätin soittaa päivystykseen. Jonne saimme luvan lähteä heti puhelun päätyttyä, siellä meitä oli vastassa ihana hoitaja ja lääkäri, jotka sanoivat heti, että vasen käsi on virheasennossa, ei muuta kuin röntgeniin ja kappas, sieltä kädestä tarkemmin ranteesta löytyi kaksi murtumaa. Kun kuulin tämän, itkuhan siinä pääsi niin tytöltä kuin äidiltä. No ei muuta kuin väliaikainen kipsi, yöksi kotiin ja aamulla maanantaina 18.1 lastenosastolle ja sieltä leikkaussaliin, jossa tehtiin kädelle suljettu reponointi kevyessä nukutuksessa, kaikki sujui hyvin ja pääsimme samana päivänä kotiin lähes koko käden mittaisen kipsin kanssa. Siitä alkoi sitten 8 viikon paraneminen ja vahtiminen ettei kipsi vaan rikkoonnu tai leikit mene liian vauhdikkaaksi. Kipsi oli vain 3 viikkoa, mutta sen jälkeen piti vielä odottaa 5 viikkoa. Ensimmäisen viikon ennen kontrollia Ada oli kotona, koska siellä pystyin häntä paremmin vahtimaan kuin eskarissa ettei kipsi halkea. Tämän toipumis ajan oli myös Adan rakas jalkapallo harrastus tauolla, sekin oli kova paikka liikkuvalle tytölle. Koitti maaliskuun puoli väli ja voi sitä onnen ja ilon päivää, kun pääsi takaisin jalpallon pariin sekä saa osallistuia normaalisti eskarissa tapahtuviin liikuntahetkiin ja kiipeillä jne. Tällä hetkellä käsi toimii normaalisti, toki lihasvahvuus ei ole täysin kunnossa ja saattaa mennä vuosikin, että palautuu. 

Ettei meidän elämä olisi liian helppoa alkoi meidän kaksi vuotiaalla kuopuksella myös yöaikaan ja rasituksen jälkeinen yskä, tämä alkoi samoihin aikoihin, kun siskonsa käsi murtui. No saimme ohjeet seurata tilannetta ja kuukauden kestäneen yöyskän jälkeen hakeuduimme lääkäriin, että lähdetään selvittämään, mikä mättää. Astmaa alettiin epäillä, sillä miehelläni on rasitusastma ja miun veljellä myös asta. Ensimmäisen lääkäri käynnin jälkeen saimme avaana lääkkeen ja antihistamiinia, muutaman päivän päästä avaavan lääkityksen aloituksesta yskä muuttui limaiseksi ja eräänä helmikuun perjantaina yskä oli sen verran paha ja näin äidin silmään näytti myös, että hapen saanti aamulla oli vaikeaa...ei muuta kuin päivystykseen, siellä oli kuitenkin kaikki kunnossa. Varasin varmuuden vuoksi maaliskuun alkuu vielä ajan lastenlääkärille Terveystaloon ja onneksi varasin, sieltä saimme saimme avaana ventolinen lisäksi hoitavan astman lääkkeen ja muutoinkin selkeämmät ohjeet, miten edetään. Tämän hoitavan lääkkeen aloituksesta alko yö- ja rasituksen jälkeinen yskä helpottaa ja nyt ollaan oltu noin 2 viikkoa ilman lääkkeitä, tilannetta pitää kuitenkin seurata ja jokatapauksessa viimeistään vuoden päästä sitten uusinta käynnille. 

Näistä selvittyä kuopuksemme sairatsui maaliskuun puolessa välissä ensimmäiseen vatsatautiinsa, joka meni onneksi vuorokaudessa ohi, mutta en muistanut millaista se pienen lapsen kanssa voi pahimmillaan olla, kun yössä menee neljät lakanat pesuun ja pesukone laulaa yöstä pitkälle seuraavaan päivään ja itse yrität selvitä seuraavan päivän väsymyksestä. Muut meidän perheestä säilyi tältä taudilta. Miun piti lähteä lauantaina 20.3 tekemään viimeinen opetuspäivä Messilään, mutta tultiin hiihtokoulun vetäjän kanssa siihen tulokseen, että on parempi nyt pysytellä kotona, eikä lähteä sinne mahdollisesti tartuttamaan tuota vatsatautia(joka oli alkanut ke-to yönä), joten miun viimoiseksi opetuspäiväksi jäi Messilässä 4.3, Myllymäessä hommat jatkui 25.3 asti.

Koitti tuo maaliskuun 25. päivä jolloin tosiaan oli Myllymäessä viimoinen opetuspäivä, olin odottanut sitä aika paljon, sillä aloin olemaan melko väsynyt, vaikka tuota opetushommaa rakastankin tehdä, mutta alkuvuoden aikana oli niin paljon näitä muuttujia, joten se söi henkisesti melko paljon. Kun olin saanut viimoisen ryhmäopetuksen tehtyä olo oli huojentunut ja fiilis "jes mie selvisin tästä kaikesta". Seuraavana päivänä perjantaina 26.3 lähdimme mieheni kanssa juoksulenkille, paineltiin sellai 8km lenkki, jonka jälkeen miulla kipeyty selkä niin pahasti, että oksensin kivusta ja nous kuume...no miehän ajattelin heti, että nyt se korona sitten tuli meillekkin. Mieheni uskoi kuitenkin vahvasti, että johtui alkuvuoden stressin laukeamisesta ja äkillisestä pidempi kestoisesta rasituksesta. Lenkkeillyt toki olin, mutta juossut viimeksi joskus syksyllä.  Olo jatkui yhtä huonona lauantaina, enkä muista milloin olisin ollut niin kipeä, ettei ruoka maistu ja makaan vaan sohvalla vähän välien torkkuen(tuli muuten katsottua leffa ja muutama räsitiin jäänyt ohjelma 😀) ja varasinhan mie sitten sunnuntaille (27.3) ajan koronatestiin(joka oli negatiivininen).  Sunnuntaina olo alkoi olemaan jo ihan suht.ok, jaksoin/pystyin käydä hyvin rauhallisen kävelyn tekemässä ja sain illalla syötyä ruokaakin. Tuo viikonloppu, jolloin mie sairastuin oli vielä sovittu lapsivapaaksi ja oli vähän erilaisia suunnitelmia, mutta ne suunnitelmathan sitten vesitty. Miehelle tämä miun sairastuminen oli kovempi paikka kuin miulle, yleensä se on toisinpäin, että mie reagoin voimakkaasti enemmän, jos suunnitelmat meneekin uusiksi. Luulen myös, että tuo toinen puolisko hieman säikähti, koska ei ole nähnyt miuta tämän kolmen yhteisen vuoden aikana noin kipeenä etten oikeasti jaksa edes istua pitkiäaikoja. Positiivista siinä oli myös se, että tulipahan puolin ja toisin nautittua läheisyydestä, kun pötköteltiin sohvalla. Se läheisyys puolisoa kohtaan tuppaa aina näin ruuhkavuosina unohtua. 

Näiden kaikkien sattumusten vuoksi oli kouluhommatkin jäänyt hieman taka-alalle ja niiden kanssa onkin saanut kiriä tässä urakalla, tällä hetkellä olen onneksi siinä tilanteessa, että suurinosa tehtävistä, joita olin suunnitellut tekeväni helmi-maaliskuun alussa on nyt tehty ja palautettu eli aikataulu on saatu kirittyä kiinni, jes. Meillä alkaa vielä reilu viikon päästä kaksi uutta kurssia loppu keväälle ja kesälle, joten hyvä on saada edellisten kurssien tehtävät pois alta. Kesäkuun olen vielä kokoaikaisesti töissä, joten silloin opiskellaan työajan sallimissa rajoissa. Tavoite miulla on, että saisin toukukoon loppuun mennessä tehtyä kaikki tehtävät ja palautettua, jotta kesän voi keskittyä vain töihin, perheeseen ja heinäkuun lomailuun. 🙂 

Seuraavassa kirjoittelen lisää noista opinnoista ja kuinka niiden kanssa on tarkoitus edetä tulevana syksynä. 

Mukavaa viikonloppua kaikille, jotka jaksaa tämän loppuun asti lukea! 😎