Kuka minä olen?

Olen Lilli ja ikää miulla on 34 vuotta.

Asustan uus perheeni kanssa Lappeenrannassa.

Perheeseeni kuuluu avopuoliso, meidän yhteinen 3 vuotias poika ja minun 7 vuotias esikois tytär sekä kaksi mäyräkoiraa.

Harrastukset: Alppihiihto, lautailua, lenkkeily, golf, pianon soitto omaksi iloksi.

Olen alunperin Lahdesta, josta muutin ensi kertaa Lappeenrantaan syksyllä 2007, josta matka jatkui Imatralle keväällä 2011 opiskeluiden perässä. Imatralta palasin eron tullen keväällä 2016 hetkeksi Lahteen vetämään henkeä. Kaipuu Etelä-Karjalaan oli suuri, sillä sinne jäi monta ystävää. Tapasinkin nykyisen mieheni Tinderissä tammikuussa 2018 ja samaisena keväänä muutin hänen luokseen Lappeenrantaan ja olo oli kuin kotiin olisi tullut.

Olen koulutukseltani prosessitekniikan Insinööri, joksi valmistuin tammikuussa 2014, mutta en ole sen alan töitä kuitenkaan tehnyt, se ei vain tuntunut omalta. Teinkin valmistumisen jälkeen opettajansijaisuuksia, asiakaspalavelu töitä ja talvet pääsääntöisesti vietin rinteessä hisseillä ja hiihtokoululla töissä. Minulta siis löytyy myös hiihdinopettajan koulutus ja puhun nyt alpista eli laskettelusta ja sen opettamisesta. :) Kokemusvuosia hiihdonopettajanakin on kertynyt pian 10 vuotta.

Keväällä 2020 päätin, että haluan kouluttautua uudelleen ja hain mm. yhteisöpedagogin koulutukseen ja sosionomiksi, mutta paikka ei auennut. Elokuun(2020) tullen selailin avoimien ammattikorkeakoulujen vaihtoehtoja ja löysin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta yhteisöpedagogin polkuopinnot, laitoin hakemuksen ja sain polkuopiskelu paikan. Keväällä 2021 hain tutkinto-opiskelijaksi ja sain paikan, ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu, että opiskelen oikeeta alaa. :) Opiskeluiden ohessa työskentelen Joutsenon koulussa koulunkäynninohjaajana ja  edelleen myös hiihdonopettajana Messilässä. Työt Hertzillä lopetin lokakuussa 2021, kun aloitin nuo koulunkäynninohjaajan työt, niitä on kuitenkin ma-pe 4-5h/päivässä.  Nyt varmaan mietit, miten yhdistän kaiken perhe-elämän, opiskelun ja työnteon, sillä että hiihdonopettajan työt perustuu täysin vapaaehtoisuuteen eli saan itse valita, milloin olen käytettävissä. Mutta hyvällä aikataulutuksella asiat onnistuu.